*

Arjan blogi Uudessa Suomessa Yhteiskunnallinen keskustelu vahvistaa demokratiaa ja oikeus siihen kuuluu kaikille.

Koneellinen itsepalvelu

 

On ollut kiinnostavaa lukea Nokian ongelmista pysyä kuluttajien vaatimusten kelkassa. Käyttäjäystävällisyys ja hauskuus näyttävät olevan kilpailuvaltteja, joita ei pitäisi koskaan aliarvioida. Toivottavasti Nokialla on eri-ikäisten ja eri lailla tietotekniikkaa käyttävien ihmisten käyttäjäraati, joka antaa palautetta mutta myös keksii. Niin se vain on, että puhelin on nykyään kaikkea muuta ja mielikuvitus on vain rajana.

 

Minä olen ollut toistaiseksi Nokia-uskollinen. Ehdoton suosikkini oli aikanaan Nokian kommunikaattori, joka todella oli pienoistietokone ja puhelin taskussa. Ellei ollut isoja kirjoitustöitä, matkoilla ei tarvinnut ollenkaan läppäriä. Kolumni poikineen tuli tehtyä kommarilla.

 

Minun oli pakko luopua uskollisesta vekottimestani, sillä nivelet olivat aina rikki. Eivät minun mutta laitteen. Sarana murtui säännöllisin väliajoin riippumatta siitä, oliko kommari tippunut maahan vai ei. Uuden kuoren ostaminen oli aina reilut 50 euroa. Kun niitä hankkii muutaman kerran vuodessa ja toivoo onnenkantamoista, että kuoria olisi varastossa , ei paljoa huvita. Nyt käytän E63.

 

Ongelmia on. Näppäimet ovat toki pienet mutta pärjään niiten kanssa ja pystyn kirjoittamaan tekstejä. Oikopolkuja saattaa olla enemmänkin kuin mitä tiedän mutta noin yleisesti juuri mitään asiaa ei voi tehdä muutamalla näppäinkerralla.  Polut ovat pitkiä, vaikkakin loogisia. Nettisovellutukset ovat surkeat. Vain äärimmäisessä hädässä käytän sitä. Katson kyllä uutisotsikoita ja käyn satunnaisesti Facebookissa. Kaikki on kovin hidasta ja vielä useamman painalluksen päässä. Katselen kateellisin syrjäsilmin niitä, jotka taikovat tiedot hakupalveluista kuin läppäristä ikään.

 

Kamera on ok ja lähettelen kuvia sähköpostiini. Herätyskellona puhelimeni on myös ok. Taskulamppunakin käytän sitä silloin tällöin. Laskin on jotenkin kömpelö. Sitten on paljon sellaisia mahdollisuuksia, joita en ole käyttänyt vielä kertaakaan. En jaksa kantaa ohjekirjaa mukanani. Asioiden pitäisi ratketa räpläämällä. Eivät ratkea, vaan jumittuvat.

 

Äitini uskon toivovan isompia näppäimiä ja vähän isompaa puhelinkokoa. Nyt hän etsii sitä käsilaukusta kaikkien pienten tavaroitten joukosta, ellei puhelin roiku kaulalla. Hänen on vaikea käyttää tekstiviestisovellutuksia netistä nyt puhumattakaan. Voisin kuvitella, että turvapuhelimen kytkeminen kännykkään, lääkkeiden oton muistuttaminen ja erilaiset palvelut kauppa-asioitten toimittamiseksi voisivat kiinnostaa puhelin- ja palvelusovellutuksina ikäihmisiä jo nyt.

 

Kyllästyin myös Soneraan ja laajakaistayhteys meni vaihtoon. Ylipäätään suomalaiset firmat ovat sellaisia, etteivät ne pidä arvossa pitkiä asiakassuhteita. Kaikki hyvä tarjotaan aina uusille asiakkaille. Vanhat maksavat vanhoista sovelletuksista kallista laskua.

 

Niinhän siinä kävi, että Sonera nosti hintoja. Ei se mitään, jos palvelu olisi parantunut. Mutta kun laajakaista tökkii, apua on haettava nettisivuilta - jonne ei sattumoisiin pääse - tai puherobotilta. Kun parantuvan palvelun nimissä huutaa toistuvasti ääninauhalle sosiaaliturvatunnustaan ja odottaa kärsivällisesti, että päästään hiukan vaativamman ongelman käsittelyyn kuin että ovatko töpselit seinässä ja lopuksi kuulee, että vikailmoituksen tekeminen maksaa 90 euroa, mitta alkaa täyttyä.

 

Ylläolevalla vuodatuksella on yleisempi merkitys. Emme totisesti elä palvelu- emmekä tietoyhteiskunnassa. Sitävastoin kyllä itsepalvelu- ja tietovälineyhteiskunnassa. Tuottavuuden lisääminen tietotekniikan avulla on aivan  ulottuvilla. Mutta se karkaa käsistä, elleivät ne ole käyttäjäystävällisiä.

 

Sähköisen asioimisen pitää aina olla helpompaa ja kätevämpää kuin paperien täyttämisen tai viranomaisasioimisen. Ongelman sattuessa kuitenkin aina tarvitsee jonkunlaisen dokumentin osoittamaan, että asiat ovat menneet kuten asiakkaana väitän. Niinpä sähköisen rinnalla on varminta kuljettaa paperista rinnalla. Tietokone ikäänkuin latistetaan paremmaksi kirjoituskoneeksi mikä ei liene tarkoitus. Sitäpaitsi kun menen vaikkapa lääkärille tai ylipäätään hakemaan henkilökohtaista palvelua, olisi mukava puhua ihmiselle eikä näyttöpäätettä tuijottavalla koneen jatkeelle.

 

Visuaalisuus on ehdottomasti valtti. On selvää, ettei kosketusnäytöistä ja kuvakkeista enää palata vaivalloisiin kirjoitettuihin komentosarjoihin. Kun myös arkistoiminen ja varmuuskopiointi käy kätevästi sormea liikuttamalla, ollaan ajassa, jossa mapit ja kirjahyllyt kulkevat taskussa. 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Koneellinen itsepalvelu vaatii tosiaan ymmärrystä. Muistan kuinka takavuosina kerrottiin juttua, jossa amerikanmatkalainen näki jossain nurkassa automaatin jossa luki että tämä laite auttaa ongelmassasi.

Lukematta sen pidemmälle mies laittoi dollarin sisään, jolloin näyttöön syttyi teksti: Laita korjausta tarvitseva kohta koneen kyljessä olevaan aukkoon. Mies sattui olemaan naisenpuutteessa ja laittoi aukkoon pippelinsä.

Kone ompeli sen päähän valkoisen juhlapaidan napin.

Toimituksen poiminnat